Kun media kirjoittaa hyvinvointialueista, sävy on harvoin neutraali. Uutisointi korostaa usein epävarmuutta, ongelmia ja yksittäisiä dramaattisia esimerkkejä. Näiden näkökulmien kautta uudistuksesta rakentuu kuva, jossa ongelmat tuntuvat väistämättömiltä ja ratkaisut vaikeilta toteuttaa
Ensimmäisessä blogikirjoituksessani kerroin tutkimukseni taustoista ja tavoitteista. Analysoin Ylen, Iltalehden ja Helsingin Sanomien verkkojulkaisuissa julkaistuja uutisia, jotka käsittelevät hyvinvointialueuudistukseen liittyviä palveluverkkomuutoksia.
Tutkimuksen analyysivaiheessa pyrin paikantamaan aineistosta diskursseja. Tässä tutkimuksessa diskursseilla tarkoitetaan kielenkäytön kokonaisuuksia, joiden avulla rakennetaan kuvaa hyvinvointialueuudistuksesta. Paikansin aineistostani neljä diskurssia, jotka olen nimennyt kauhukuvadiskurssiksi, täsmäiskudiskurssiksi, ongelmadiskurssiksi ja aikapommidiskurssiksi. Seuraavissa alaluvuissa käyn lyhyesti läpi, mitä nämä diskurssit tarkoittavat ja millaista kuvaa ne maalaavat hyvinvointialueuudistuksesta ja palveluverkkojen muutoksista.
Kauhukuvadiskurssi
Ensimmäisen diskurssin, jonka havaitsin aineistosta, olen nimennyt kauhukuvadiskurssiksi. Niin sanottu kauhukuvadiskurssi nousi esille miltei kaikissa aineiston jutuissa. Sille ominaista oli nimensä mukaan sote-uudistuksella pelottelu ja tulevaisuuden kauhukuvien maalaileminen.
”Uusia rajuja toimia: Jopa puolet terveysasemista uhataan sulkea – Tässä on koko maan tilanne.” (Iltalehti 2024.)
Diskurssissa esiintyy ilmauksia, jotka viittaavat epävarmaan tai epätoivottuun tulevaisuuteen. Kauhukuvia maalailtiin useassa artikkelissa esimerkiksi huomiota herättävillä otsikoilla. Kauhukuvadiskurssissa esiintyy tehokeinoina liioittelua sekä kurjuutta ilmentäviä voimakkaita sanavalintoja. Diskurssissa esiintyy myös paljon tulevaisuuteen viittaavia ilmauksia. Nämä ilmaukset luovat kuvaa siitä, että palveluverkkomuutosten seurauksena terveyspalvelut heikentyvät merkittävästi ja niiden saatavuus muuttuu epävarmemmaksi.
Täsmäiskudiskurssi
Seuraavan esiin nousseen diskurssin olen nimennyt täsmäiskudiskurssiksi. Tässä diskurssissa huomio kiinnitetään yksittäiseen, lukijaa todennäköisesti kiinnostavaan tai tunteita herättävään yksityiskohtaan. Laajempi kokonaiskuva jätetään tässä diskurssissa helposti taka-alalle.
”Karut tiedot sote-alueista – Yksi kuva kiteyttää leikkaukset.” (Iltalehti 2024.)
”Jos ei omaa autoa tai ajokorttia ole, tulevaisuudessa vanhuksille ainoaksi vaihtoehdoksi jää kallis taksimatka Hervantaan.” (Helsingin Sanomat 2023.)
Ongelmadiskurssi
Kolmannen paikantamani diskurssin olen nimennyt ongelmadiskurssiksi. Siinä tarkastellaan tapaa, jolla hyvinvointialueuudistukseen liittyviä ongelmia nostetaan esiin aineistossa. Havaitsin ongelmadiskurssin yhteydessä palveluverkkomuutoksiin liittyvän kiinnostavan kehäpäätelmän, joka mediassa toistui. Palveluverkojen tiivistäminen nähdään aineistossa itsessään ongelmana:
”Oman terveysaseman lakkauttaminen olisi askel taaksepäin –.” (Helsingin Sanomat 2023.)
Kuitenkin samaan aikaan palveluverkkojen muutoksia esitetään ratkaisuna moniin ongelmiin, kuten henkilöstöpulaan. Aineistosta nousee esille konsensus myös siitä, että alijäämän kattaminen ilman palveluverkon harvennusta on mahdotonta:
”Vuonna 2026 hyvinvointialueiden pitäisi saada alijäämät kuriin. Se ei onnistu ilman palveluverkon harvennusta.” (Yle 2024.)
Ongelmadiskurssin ympärillä argumentit siis kiertävät kehää, jota olen havainnollistanut alla näkyvällä kuviolla.
Aikapommidiskurssi
Neljäs ja viimeinen aineistosta paikantamani diskurssi liittyy hyvinvointialueuudistuksen aikatauluun ja rahoitukseen. Kyseistä teemaa käsiteltiin valtaosassa artikkeleista. Olen nimennyt tämän aikapommidiskurssiksi. Nimensä mukaisesti tälle diskurssille on ominaista muun muassa aikamääreillä leikittely.
Diskurssin taustana on hyvinvointialueiden talouden sopeuttamisen aikataulu. Hyvinvointialueiden taloussuunnitelman olisi määrä olla joko tasapainossa tai ylijäämäinen kolmen vuoden ajanjaksolla. Säästötavoitteiden tiukka aikataulu on herättänyt paljon keskustelua. Media on laajalti uutisoinut, että alijäämän kattamiseen annettu aikaikkuna on liian lyhyt. Aikataulu on noussut myös poliittiseen keskusteluun. Oppositiopuolueet olisivat halukkaita antamaan hyvinvointialueille lisäaikaa alijäämien kattamiseen, kun taas hallitus haluaa pitää aikataulusta kiinni.
”Lain mukaan hyvinvointialueiden täytyy kattaa kertyneet alijäämänsä vuoden 2026 loppuun mennessä. Hallitus haluaa pitää tiukasta säännöstä kiinni, kun taas kaikki oppositiopuolueet höllentäisivät sitä.” (Helsingin Sanomat 2024.)
Analyysini perusteella mediassa rakentuva kuva hyvinvointialueuudistuksesta painottuu erityisesti uhkakuviin, yksittäisiin kärjistyksiin ja ongelmien korostamiseen. Tällainen tapa jäsentää aihetta voi vaikuttaa siihen, millaisessa valossa lukijat näkevät uudistuksen jo ennen kuin sen vaikutukset konkretisoituvat.
Alli Vepsä
